Olen Johanna Rosendahl Norrnäsista (Närpiö) ja yritykset Metsämäen koirakeskus ja Metsämäen eläintila ovat minun ja poikani Vilhelmin pyörityksessä. Olen kasvatustieteen maisteri, kosketuspedagogi, rally-toko ohjaaja, koirahieroja sekä koiran hyvinvointikonsulentti.

 

Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä, erityisesti hevosista ja koirista, ja sain vanhempani hankkimaan ensimmäisen koiran kun olin kuusivuotias. Kun olin 12-vuotias ostimme ensimmäisen hevosen pikkusiskoni kanssa säästetyillä rahoilla, ja sen jälkeen eläimet ovat aina tuoneet iloa elämääni!

 

Yrityksen perusajatuksena oli alun perin maatilaeläinten vierailutila. Tajusin että nykyajan lapset ja nuoret eivät ole yhteydessä eläimiin samalla tavalla kuin ennen, ja siksi halusin luoda paikan missä tämä tapahtuisi.

 

Yritys kehittyi eteenpäin kun suuren koirainnostukseni kautta huomasin että voisin pitää tottelevaisuuskursseja ja auttaa muita ihmisiä koiriensa kanssa. Tämän yhteydessä kävin rally-toko ohjaajan koulutuksen (Hundsteg – kevät 2007).

 

Kun hankin ensimmäisen puhdasrotuisen koiran, tollari Tindran, innostukseni koiriin kasvoi vielä enemmän ja kävin näyttelyissä ja osallistuin kasvattajakoulutukseen. Totesimme  että Tindralla oli huono lonkka, ja suunnitelmat muuttuivat. Sitä vastoin hänen lonkkaongelmat johtivat siihen että kiinnostuin enemmän terveydenhoidosta ja koirien kuntoutuksesta. Tämä johti minut koirahierojan ja koirien hyvinvointikonsulentin koulutukseen (Hundkuranten ja Dynamic rehab – 2009.). Tämä koulutus loi pohjan toiselle yrityselleni; ”Metsämäen koirakeskus”.

 

Tällä hetkellä rakennan hieronta- ja hyvinvointivastaanottoa kotona tilallamme Norrnäsissa, ja siellä on myös terapiauima-allas koirille. Vastaanotto valmistuu syksyllä 2010 ja sillä aikaa otan vastaan koirahierontaasiakkaita Rangsbyssa. Järjestän erilaisia tottelevaisuuskursseja, hierontakursseja ja luentoja yhtäjaksoisesti.

 

Toukokuussa 2010 aloitan koiran fysioterapeutin opinnot ruotsissa (Hundkuranten ja ReDog). Haluan parantaa ja laajentaa kuntoutusalueen osaamista ja tietoa. Uskon että tällaisen ammattitaidon tarve on nykyaikana suuri, koska koiranomistajat ovat yhä enemmän aktiivisia koiriensa kanssa ja siten myös enemmän tietoisia koiriensa hyvinvoinnista.