Aktivointikurssit

Tällä hetkellä meillä on kaksi erilaista aktivointikurssia käynnissä. Ensimmäinen kurssi on suunnattu nuorelle koiralle ja on pentukurssin jatko. Kurssi sopii kaikille 8-18 kuukautta vanhoille koirille. Toinen kurssi on suunnattu aikuiselle perhekoiralle (18 kuukautta ylöspäin). Molemmat kurssit perustuu toisiinsa, mutta on myös mahdollista osallistua erillisesti riippuen koiran iästä ja tasosta. 

 

Uutuus! Mix ja trix-kurssi, sisältää esim. agility, rally-toko, mejä jne.

 

Aktivointikurssin päämääränä on haastaa koiran yhteistyöhalu ja äly. Useimmiten työskennellään ainoastaan oman koiran kanssa, mutta jotkut harjoitukset vaativat kaksi ajajaa ja yhden koiran, ja silloin kaikki saavat harjoitella yhteistyötä. Tavoitteena on hyvä kontakti koiraan, ja koiran ja ajajan yhteinen mukava hetki. Harjoitukset ovat laadittu niin että niitä voi myös kotona helposti tehdä, ja useimmiten osanottajat saavat myös kotitehtäviä.

 

Aktivointikurssit perustuvat samoihin oppimenetelmiin kuten naksutinharjoittelu. Kurssilla ei silti tarvitse käyttää naksutina. Jos on tapana käyttää naksutinta, niin saa toki ottaa sen kurssille mukaan.

 

Jos olet kiinnostunut naksutinharjoittelusta voit seurata kurssitarjontaa täältä; www.aktivhundsport.com